Maskin käyttö pakollista tapahtumissa 28.09.2020 alkaen

26.9.2020

Koronan toinen aalto kutittelee jo uhkaavasti, joten otetaanpa klubillakin pikkuisen ryhtiliikettä jotta voimme pitää klubia auki mahdollisimman normaalisti jäsenille ja heidän aveceilleen.

Tapahtumien suhteen noudatamme viranomaisohjeistuksia sekä omaa harkintaa. Tämän oman harkinnan vuoksi olemme syyskuun alusta alkaen rajoittaneet lipunmyynnin omiin tapahtumiimme toistaiseksi 40 lippuun per tapahtuma, jolloin tiloissa oleskelee kerrallaan korkeintaan 50 henkilöä, tämän lisäksi:

Maskien käyttö tapahtumissa on pakollista toistaiseksi 28.09.2020 alkaen.

Pyrimme pitämään tapahtumat käynnissä ja tämän turvaamiseksi seuraavat määräykset tapahtumiin:

  1. Kun saavut klubille, pese tai vähintäänkin desinfioi kätesi ja pue kasvomaski. (Mikäli omaa maskia ei ole, lipputiskillä on saatavilla kertakäyttöisiä)
  2. Pyri pitämään 2 metrin turvaväli oman seurueesi ulkopuolisiin henkilöihin.
  3. Sauna ei 28.09.2020 alkaen ole tapahtumien aikana käytössä sekä suihkutilassa tulee käydä yksi seurue kerrallaan. Huomautamme myös mahdollisuudesta käyttää invavessan suihkukoppia.
  4. Desinfioikaa leikkipaikkanne ENNEN ja JÄLKEEN session.

Maskien käyttö klubin tiloissa muuna aikana on suositeltua 28.09.2020 alkaen.

Pyrimme pitämään klubin jäsenten käytettävissä ja tämän turvaamiseksi seuraava ohjeistukset klubille:

  1. Kun saavut klubille, pese tai vähintäänkin desinfioi kätesi.
  2. Pyri pitämään 2 metrin turvaväli oman seurueesi ulkopuolisiin henkilöihin, mikäli tämä ei ole mahdollista, kasvomaskin pitäminen on pakollista.(Mikäli omaa maskia ei ole, keittiön pöydällä ja lipputiskillä on saatavilla kertakäyttöisiä)
  3. Sauna on käytössä, mutta saunassa sekä suihkutilassa tulee käydä yksi seurue kerrallaan. Pitäkää 5min tauko ryhmien välillä jotta ilmanvaihto ehtii tehdä tehtävänsä. Huomautamme myös mahdollisuudesta käyttää invavessan suihkukoppia.
  4. Desinfioikaa leikkipaikkanne ENNEN ja JÄLKEEN session.

Tämän myötä keskiviikkosaunoja ei järjestetä toistaiseksi.

Wearing a face mask is mandatory in events starting from 28.09.2020

Second wave of Covid-19 seems to be coming to us so let’s shape up a bit to keep our fun up and running as long as we can.

We are closely following information pieces from officials as well as we utilize our “common sense” due to which we did limit ticket sales for our events to 40 at beginning of September. In addition to this we take following measures:

Wearing the face mask is mandatory in our events from 28th of September 2020 until further notice.

We are trying to keep the fun going so following rules are mandatory during our events:

  1. Upon your arrival, wash or at least disinfect your hands and put on the face mask. (If you do not have your own, get one from the ticket desk)
  2. Do your best to maintain 2 meters safety distance to people not in your group.
  3. No Sauna during events after 28.09.2020. Go to showers only with your group. Remember, there is shower also in the big toilet.
  4. Disinfect your play area prior and after your session.

Wearing a face mask is recommended at all other visits to the club from 28.09.2020 until further notice.

We are trying to keep the fun going so following rules are mandatory at the club:

  1. Upon your arrival, wash or at least disinfect your hands.
  2. Do your best to maintain 2 meters safety distance to people not in your group. If this is not possible then you MUST wear the face mask. (You can get one from kitchen or the ticket desk.)
  3. Sauna and shower only with your group after 28.09.2020. Please keep 5min gap between groups for ventilation to do its magic. Remember, there is shower also in the big toilet.
  4. Disinfect your play area prior and after your session.

Due to this there will be no wednesday saunas until further notice.

Copyright © 2020 Clubix Oy